Kiitos näistä huikeista vuosista!

Vuosi vaihtui monessa mielessä erillä tavalla kuin aiemmin. Monena vuonna olen ollut vuoden vaihteen pohjoisessa treenaamassa ja hakemassa säätöjä alkavalle kisakaudelle. Näin vuoden vaihteessa on ollut aika summata kulunut kausi ja aloittaa  jo pitkään valmisteilla ollut uusi kausi. Vuoden vaihteessa vaihtuu motorsportti firman tilikausi ja uusi vuosi on ollut muutenkin ikäänkuin deadline, jolloin kaikki pitäisi Read more about Kiitos näistä huikeista vuosista![…]

Amerikan meininkiä ja tunteiden vuoristorataa

Siitä onkin hetki aikaa kun oon viimeks tänne kirjoittanut. Kausi on ollut vähän rikkonainen, kun pari kisaa jäi sairastelun takia väliin. Kausi kuitenkin alkoi mainiosti kotikisoissa Parikkalassa. Parikkalassa vauhti oli hyvää ja vaikka lauantain konerikko pilasi lauantaina, niin sunnuntaina kulki paremmin kuin pitkään aikaan. Olipa mahtava fiilis napata erävoitto kotiyleisön edessä. Kun sunnuntain finaalissa ois Read more about Amerikan meininkiä ja tunteiden vuoristorataa[…]

Kiitos vuodesta 2021

Paljon ois sanottavaa ja pohdittavaa kuluneesta vuodesta ja nykyisestä elämäntilanteesta, mutta koitetaan pitää tämä teksti maltillisen pituisena. Ihan alkuun on sanottava, että olen ihan pirun kiitollinen, että olen voinut edelleen kohta 33-vuotiaana kilpailla nykyisellä tasolla, vaikka elämään on tullut entistä enemmän muita velvotteita. Tästä suurin kiitos kuuluu kaikille meidän huikeilla yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet korvaamattomana Read more about Kiitos vuodesta 2021[…]

Ailahtelua SM finaaleissa

Kauden 2021 SM-finaalit ajettiin Paljakassa 17-18.4.2021. Olin edeltävän viikon pohjoisessa huilimassa, sillä ainainen kiirehtiminen, matkustaminen ja tavaroiden kanssa rumppaaminen alkoi maistua sen verran puulta, että päätettiin siirtää suunniteltua lomaa hieman aiemmaksi. Olipa mukavaa kun EM kisoista ei ollut kiire kotiin ja Paljakkaankin sai lähteä rauhassa levänneenä. Kieltämättä meinasi olla hieman hankala syttyä kauden viimeisin kisoihin, Read more about Ailahtelua SM finaaleissa[…]

FIM Snowcross European Championship 2021

Viime vuodelle suunnitellut Rovaniemen MM/EM skabat peruttiin koronan takia, mutta onneksi tänä vuonna järjestäjä löysi mahdollisuudet järjestää kansainväliset kisat, niin päästiin vertaamaan vauhtia muihin pohjoismaalaisiin. 2016, 2017 ja 2019 olen ajanut MM:t, mutta nyt päätin 2014, 2015 ja 2018 vuoden tapaan osallistua EM:iin, vaikka MM kisoihinkin olisin mahtunut mukaan. Lämmin kevät koitteli kisajärjestäjiä Rovaniemellä asti, Read more about FIM Snowcross European Championship 2021[…]

Kausi puolessa välissä

Kesäkelit meinaa painaa päälle, mutta kautta olisi vielä kuukauden verran jäljellä. Takana on nyt 8 kisapäivää ja edessä vielä vajaa toinen mokoma. SM:ien osalta kausi lähti vähän takkuisesti liikkeelle, mutta toinen SM viikonloppu Kokkolassa kulki jo paremmin. Nyt tuntuu että kelkassa on tosi hyvät säädöt vaikka Kokkolassa tulikin ajettua vähän turhan laahaavalla alustalla. Ajo oli Read more about Kausi puolessa välissä[…]

Kokkola SM snowcross 6-7.3.2021

Niin sitä avattiin viimein SM kausi Kokkolan haastavissa olosuhteissa. Tarkoituksena oli ajaa normaalit SM päivät molempina päivinä, mutta lauantain finaali siirrettiin sunnuntaille huonojen sääolojen vuoksi. Lauantai lähti hyvin käyntiin kun treeneihin löytyi hyvät linjat ja hyvä vauhti. Ensimmäinen karsintaerä meni kuitenki vähän lämmitellessä, sillä kroppa ja ukko ei ollut oikein hereillä. Toisessa karsintaerässä paremmalla ajolla Read more about Kokkola SM snowcross 6-7.3.2021[…]

Snowcross.fi @OuluZone 20-21.2.2021

2021 Kauden avaus venyi Helmikuun lopulle, sillä Tammikuun alun perinteiset Pakkascrossit peruttiin koronan ja lumenpuutteen aiheuttamien haasteiden vuoksi. Helmikuun alkuun suunniteltu Paljakan SM avaus siirrettiin huhtikuulle, joten SM kauden startti siirtyy Maaliskuun alkuun. 6-7.3 oli tarkoitus kurvailla SM skabat Parikkalassa, mutta paikallisen moottorikelkkakerhon hallitus päätti perua kisat koronariskin vuoksi. Kokkola nappasi kuitenkin Parikkalan kisoilta vapautuneen Read more about Snowcross.fi @OuluZone 20-21.2.2021[…]

Ihmeellinen talvi

Kirjoittelin jo heti kauden jälkeen hieman pettynein fiiliksin raporttia, mutta sen julkaiseminen jäi, joten täydensin nyt ”vanhaa” raporttia tämän hetkisellä näkökulmalla ja ajatuksilla. Niinkun varmasti kaikki jo tietää koronavirus pandemia jyllää ja sotki samalla meidänkin loppukauden totaalisesti. Onneksi ollaan pysytty kuitenkin vielä terveinä, eikä tilanne ole vielä juuri muuten vaikuttanut, kuin että loppukauden suunnitelmat meni Read more about Ihmeellinen talvi[…]

Valoa tunnelin päässä

SM sarjan neljäs ja viiden kisapäivä ajettiin Torniossa Laivakankaan raviradalla 15-16.2.2020. Kehno talvi on koetellut kisajärjestäjiä ja snowcross harrastajia aina Torniossa asti, eikä olosuhteet Torniossakaan olleet kisajärjestäjälle helpot. Täytyy kuitenkin kiittää täälläkin kaikkia Tornion ja muidenkin kauden hienojen kilpailuiden järjestäjiä erinomaisesta työstä, sillä SM sarja kehittyy kehittymistään sekä näkyy ja kuuluu isosti. Nyt ajettiin euroopan Read more about Valoa tunnelin päässä[…]