Käynnistymisvaikeuksia

Näin sitä on kurvailtu SM sarjan toinen ja kolmaskin päivä kehnohkolla menestyksellä. Tämä helmikuun ensimmäinen viikonloppu oli alunperin kalenterissa varattu Parikkalan SM kisoille, mutta poikkeuksellisen lämmin talvi ja siitä seurannut lumen puute aiheuttivat sen, että kisat oli siirrettävä pohjoiseen. Promoottorin ja kerhon kanssa mietittiin, että siirretäänkö vain kisoja myöhemmälle, mutta laadukkaan SM sarjan varmistamiseksi kisat oli siirrettävä sinne missä lunta on sillä meillä ei tietenkään voinut olla minkäänlaista varmuutta siitä tuleeko meille tänne ”etelään” talvea ollenkaan. Kemijärvellä on ollut jo marraskuusta asti rata auki ja siellä on osaavaa porukkaa ja aktiivinen kerho, joten kisojen siirto kävi ilmeisesti kohtuullisen kivuttomasti, vaikka tietysti työmäärä on hirmuinen ja aikataulu tiukka. Kemijärvi paikkasi meitä erinomaisesti ja vaikka tietenkin on harmi, ettei meillä täällä tänä vuonna päästä nauttimaan SM Snowcross tapahtumasta, niin lajin kannalta oli hyvä että kisat saatiin pidettyä Kemijärvellä mahtavissa lumisissa puitteissa. Joitakin lukijoita saattaa kiinnostaa myös se, että onko meillä Parikkalassa enää kisoja ja siihen voisin vastata niin, että nyt kun kun viimein on tullut lunta ja ennusteetkin näyttävät kohtuullisilta, niin kyllä siihen ainakin kaikin keinoin pyritään. SM kisoja meillä ei tule ainakaan tällä kaudella olemaan, mutta jos vain talvi jatkuu ja homma toimii, niin pyrimme järjestämään kansalliset snowcross kisat maaliskuussa.

Mutta sitten itse kisaan kauden aikaisempia kisoja sivuten. Kausihan on allekirjoittaneen osalta lähtenyt tosi takkuisesti liikkeelle. En oo pystynyt täyttämään ainakaan omia odotuksiani ja tässä on tullut kyllä mietittyä ja analysoitua aika paljon, että mikä tässä on pielessä. Vauhti on tallella, laitteetkin tuntuu olevan jo kohtuu hyvin iskussa, eikä miehen fysiikassa tai muutenkaan suorityskyvyssä ole mitään normaalista poikkeavaa. Itseasiassa ajokunto on ollut aivan hyvä, mutta se flow, ilo ja ”ätäkki” sieltä on toisinaan puuttunut. Rovaniemen kansallisissa periaatteessa kulki aivan hyvin ja podium paikka oli hyvin lähellä kumpanakin päivänä. Lauantaina se kuitenkin meni omaan kaatumiseen ja sunnuntaina teknisiin murheisiin. Eihän tuolloin laitteet ja ukko vielä valmiita ollut, mutta eihän ne tietysti ole alkukaudesta sitä kaikilla muillakaan. 

Paljakkaan lähettiin hyvillä ja yllättävänkin rennoilla mietteillä. Treenit lähti kulkemaan hyvin. En yrittänyt puskee mitään kovaa aikaa vaan rauhassa lähdin vain etsimään rentoa ajoa. Kelkka tuntui pelaavan erinomaisesti ja ajo tuntui mahtavalta. Tuntui että tästä tää muuten lähtee kulkemaan. Toisin kävi. Ensimmäiseen erään väärä voimalinjavalinta ja kelkka jäi sutimaan viivalle. Viimeisten joukossa matkaan, mutta ajo lähti kulkemaan nousujohteisesti. Siitä sitten kuitenkin ohitukseen valmistautuessa lasit täyttyi sohjosta, ajoin johonkin reikään ja tipuin kyydistä. Kelkka takertui radan suojaverkkoon ja erä olikin sitten melko lailla siinä vaikka toki matkaa pääsinkin jatkamaan ja maaliinkin ajoin. Toisessa taas jäi tarjolle vain kaikkein huonoin lähtöpaikka josta ei ollut asiaa kärkikahinoihin. Ajo sujui ihan ok ja pystyin nousemaan ylöspäin, mutta last chanceenhan se tie kuitenkin vei. Tää oli eka kerta ikinä SM snowcrossin last chancessa ja tietysti jännitti että tuleeko sieltä finaalipaikkaa, mutta sain kuitenki yllättävän rennosti ajeltua itelleni varmistellen finaalipaikan.

Tässä vaiheessa ei tietenkään oltu lyöty pyyhettä kehään vaikka takarivin lähtöpaikka sohjoradalla tarkoittaa sitä, että meleko sokkona saa lähtee ensimmäiset kierrokset painamaan. Ajattelin että nyt vain rento ja rauhallinen ajo ja pikku hiljaa ylöspäin. Se  suunnitelma tuntuikin toimivan ihan ok, mutta sitten kaveri kaatui edessä ja väistämisyritykseni epäonnistui. Pääsin aika nopeesti pystyyn ja  liikkeelle, mutta kyllähän siinä alkoi sitten jo kiire olemaan jos hyville sijoille meinasi. Siitä sitten uusi nousu päälle ilman sen suurempia ongelmia kunnes sitten ohittaessa ajoin johonkin jäiseen pattiin joka tyhjenti kelekasta ohjaamon toistamiseen. Siinä sit alko olla peli aika pelattu joten loppu meni selviytyessä.

Aika kova pettymys heti kauden alkuun, mutta se saatiin käsiteltyä nopeesti. Kemijärvelle lähdettiin parantamaan ja uskoin kyllä että pääsen takaisin omalle tasolle kärkikolmikkoon. Ensimmäinen kisapäivä lähti kuitenkin tosi takkuisesti liikkeelle, sillä harjoituksissa ajo oli tosi jäykkää. Päin vastoin kuin Paljakassa, nyt tuntui ettei mikään toimi. Noo siitä kuitenkin sitten alkuerään lämmitelleenä, hyvissä mielin, että siitä se lähtee. Ja lähtikin, ampaisin nimittäin startista kärkeen ja ajattelin että ei kai tässä kun ajella vaan. Ja ajeluksihan se menikin. Waeraas tuli heti ekalla kierroksella ohi ja en saanu ite siinä takana ajoa oikein kulkemaan. Kohta Osmon Mikko näytti Suomenmestarin elkein, että ei pojat teillä on aivat väärät linjavalinnat ja pyyhkäis meistä molemmista ohi. Pääsin jo Waeraasin kantaan kiinni, mutta sen verran jäykkää se ajo oli että piti tyytyä kolmanteen sijaan. Noo siinä sitten ajattelin että nyt on ainakin lämmin että seuraavaan karsintaan uudella attackilla. Seuraavan karsinta lähtikin ihan erimakuisesti liikenteeseen. Mentiin Keskiahon ja Huttusen kanssa rintarinnan pojat aavistuksen edellä, niin että Jope pääs kärkeen, Sami kakkoseksi ja mie kolmoseksi. Ajattelin että nyt ei enää ajella vaan ajetaan ja tyrkkäsin sen minkä pääsin, että pääsisin heti Jopen kantaan kiinni. Meillä sitten jo ekalla kierroksella Samin kanssa linjat kohtas hyppyrillä sen verran että vedin lipat. Äkkiä pystyyn, sillä tiesin että kohta rytisee. Sit sieltä rupeskin tulee kelkkaa niskaan. Ei onneks kuitenkaan kirjaimellisesti niskaan, mutta sen verran lujaa tuli pari kelkkaa minuu/kelkkaa päin, että erä oli jätettävä kesken. Kuski selvis onneks mustelmilla, mutta kelkkaan tuli vähän enemmän parsittavaa. Onneksi oltiin viikolla saatu tehtyä isoa remonttia vaatinut varakelkka kuntoon, joten voitiin ottaa se käyttöön. Jos sitä ei ois ollu, niin lauantaipäivä ois ollu siinä. Pitää siis jo tässä vaiheessa isosti kiittää Tonia, Lauria, Henkkaa ja Allua, sekä muuta tiimiä jeesistä pajalla. Kuitenkin kakkoskelkalla sitten last chanceen ja sehän kulki yllättävän hyvin. Pikkusen tuli väärä voimalinja valinta niin startti ei ollut kaksinen, mutta ajo sujui ja jos kierroksia ois ollut vähänkin lisää, niin oletattavasti ois vielä eturivin paikka saavutettu finaaliin. Nyt jäin kuitenkin niukasti kakkoseksi ja se tarkoitti, sitä että finaaliin lähdetään takarivistä. Noh pääasia oli että pääsin finaaliin. Vieläkään ei oltu heitetty pyyhettä kehään vaan finaaliin lähdettiin tyrkkäämään täysillä. Startti oli surkea, näkyvyys ensimmäisillä kierroksilla onnetonta ja sitä myöten ajokin puristavaa ja jäykkää. Ajo lähi kuitenkin kulkemaan hyvin ja pääsin tekemään pikku hiljaa nousua kasipaikalle. Näin, että Suomen nopein kelkkakauppias on muutaman sekunnin edellä ja koitin ajaa Juusoa kiinni. Kierrokset loppui kesken ja oikeastaan kyllä oli viimeisellä kierroksella alun puristamisen takia takkikin aika tyhjä, joten oli tyydyttävä kahdeksanteen sijaan. 

Vaikka sijoitus oli kehno, niin olin loppupäivään tyytyväinen, sillä ajo kulki hyvin huonoista starteista huolimatta. Kelkka oli aavistuksen turhan pehmeä ja voimalinja turhan kevyt, joten ajattelin että nämä vaan sunnuntaille kuntoon ja ollaan podiumilla. Jätkä pajotti yötä myöten lauantaina kipeetä ottanutta kisakelkkaa nippuun, jotta sunnuntaina päästäs sillä viivalle. Lauantaista oppineena tein muutamia säätöjä vielä aamulla ja lähdin treeneihin. Treenit oli vähän rikkonaiset kun variaattorinhihna jäi löysälle ja tuli vedettyä lipatkin. Noo siinä oli kuitenki hyvä herätys päivään. Taisin kuitenkin olla vähän unessa vielä viivalla ja startti ei onnistunut. Erän mittaan liimauduin Huttusen perään, enkä löytäny ohituspaikkaa. Maalissa kuudes. Näin jälkeenpäin mietittynä vähän huono arpaonni oli, sillä jouduin kahdeksan kuskin ryhmän sijasta ryhmään jossa on 11 kuskia ja vieläpä, niin että vastassa on selkeesti kovempi nippu kuin toisessa ryhmässä ois ollu. Toisessakin erässä omassa ryhmässä oli kovempi nippu ja enemmän kuskeja kuin toisessa ryhmässä. Tää ei oo mikään selitys, mutta tää miusta arpaonni on turhan isossa roolissa tässä muutenkin niin arassa lajissa. Noo näistä ei pidä tietenkään välittää, vaan eriään lähdetään aina ajamaan omaa parasta. Se ei kyllä toteutunu toisekkaan karsinnassa vaan tuli ajeltua vähän turhankin varma ja jäykkä ajo viidennelle sijalle.

Vähän yllätyksenä jouduin taas last chanceen. Pääsin viivalle ekana ja sain hyvän lähtöpaikan, mutta Matti(Reinikainen) pirulainen pikkusen paremmilla reaktioilla ampas kärkeen. Mie ja Juuso paineltiin perässä ja Juuso pääs Matista ensin ohi. Juuso pääs vähän karkuun mutta sain ajettua Juuson kiinni ja viimeiselle kierrokselle lähdettiin ihan rinnakkain. Mie hölömö vaan luulin että erä päätty jo, kunnes sitten hoksasin että Juuso ei ainakaan löysää että pittääköhän tässä ajjaa vielä kierros. Lähdin sitten vielä perään ja koitin kärkeen, mutta ihan en ehtiny. Juuso meni lujaa edellä, mutta miulla oli kyllä ohituspaikka tiedossa kun en vaan ois ite hölmöilly viimeistä kierrosta. Eipä siinä muuten mittään, mutta se vaan tarkoitti taas takarivin lähtöpaikkaa finaaliin.

Sain takarivistä yllättävän hyvän lähdön. Ajoin kuitenkin aivan liian varoen aika lailla koko erän. Jotenkin tuntu että ei vaan saa ajoa kulkemaan ja tuli aivan suotta säästeltyä voimia. Ruutulipun heiluessa olin sijalla kahdeksan ja vielä ois ollu virtaa lisäkierroksille, josta ois voinu napsii pari sijaa, kun tuntu porukka hyytyvän lopussa. Mutta turha jossitella, jos ei ite älyä ajaa koko erää täysillä, niin siinä vaan käy noin kovassa porukassa niin että ukot ajjaa karkuun. Olin ihan äärimmäisen pettyny omaan suorittamiseen koko sunnuntaipäivän, mutta etenkin finaalin osalta. Omasta mielestä aivan luokattoman pehmeetä ajoa ilman mitään iloa ja asennetta. 

Kokonaisuutena siis surkea viikonloppu ja sitä yhtä yhteenajoa lukuunottamatta voi kyllä aivan täysin omaan piikkiin laittaa kaiken. Koko viikonlopussa oli muutamia hyviäkin hetkiä, sillä lauantain tokan karsintaerän alku, last chance ja finaali kulki aivan hyvin. Myös sunnuntaina last chancessa oli sitä Jerryä, jota mie luulen ja uskon olevani. En osaa sanoo missä se Jerry muilloin oli, mutta kyllä tässä osaa listata pitkän listan asioita kun alkaa miettimään että miks en oo ollu omalla tasollani. 

Hyvin pitkälti homma on kiinni korvien välistä, mutta totuuteen mahtuu aina monta näkökulmaa. Tää huono talvi ei voi olla vaikuttamatta suorituskykyyn, jaksamiseen ja itseluottamukseen. Ennen kaikkea se vaikuttaa suorituskykyyn ja ajamisen rentouteen. Nyt säädöt ja ajot on pitkälti haettu kisoista, jolloin joudutaan menemään pikkusen ”toivotaan toivotaan” meiningillä ja toisaalta se flow ja rentouskin pitäis löytää kisoissa vaikka ajoa on alla ainakin pohjosen kuskeihin verrattuna hyvin hyvin vähän. Tässä on ite koittanu painaa sellasella asenteella, että ”onhan tässä ajettu” ja ”onhan tässä näitä kilometrejä takana”. Ja kyllä tällä kokemuksella säädöt, flow ja rentous pitäis löytyä ilman suuria määriä ajotreeniä, mutta tottakai ajamattomuus vaikuttaa suoritukseen. Yks asia mikä mahdollisesti vaikuttaa siihen, että en oo ollut omalla tasollani on väsymys. 

Pakko myöntää että tästä hommasta on kyllä ilo ollut tänä syksynä usein kohtalaisen kaukana. Asiaan vaikuttaa varmasti pitkälti tämä lumettomuus ja tuskailu siitä kun ei pääse ajamaan riittävästi. Toisaalta myös se että tässä on lennetty koko syksy ja alkutalvi reissaten ja reissuista erityisen rankkoja tekee sen, että kaikki se vähäinen aika lumen äärellä koitetaan käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi. Kaikki vapaa-aika on mennyt pajalla tai reissussa ja kyllähän se väkisin vie miehestä mehut ja vaikka tästä hommasta tykkäänkin aivan hulluna, niin kyllä tää vaan välillä aika jäykältä maistuu. Takana on kiireinen kesä/syksy kauteen valmistautumista, töitä ja talon rakentamista. Tiimin pyörittäminen ja tän kokonaisuuden hallinta on osittain syksyn kiireiden takia laahannut vähän perässä ja monia asioita on jouduttu hoitamaan vähän viime tinkaan, joka tietysti myös luo paineita, kiirettä ja kireyttä tekemiseen. 

Kyllä tässä ois  varsin vielä hupsummaksi tullu, jos meillä ei ois niin mahtavan hyviä tyyppejä ja hyvää meininkiä meidän Laamavuori Snowcross tiimissä. Koko tiimin on painanu hulluna hommia, mutta silti hyvällä iloisella fiiliksellä ja aivan äärimmäisen hyvällä asenteella. Joskus sitä on itelläki huonoja päiviä, mutta kyllä tän porukan kanssa on vaan niin mahtavaa painaa hommia, että ei myö kyllä meinattu lannistua vaikka tässä on melekosia käynnistymisvaikeuksia ollukkin. Mukavampi ois tietenkin kiittää onnistumisten jälkeen, mutta täytyy olla kiitollinen siitä, että on ylipäätään edes olemassa mahdollisuus onnistua. Tää on joukkuelaji ja meidän joukkue uskoo, että onnistumisia tulee kyllä vielä. Iso kiitos lähtee tietenkin kaikille meidän mahtaville yhteistyökumppaneille ja koko joukkueelle Lotalle, veljelle ja vanhemmille, Hurulle, Laurille, Tonille, Allulle, Henkalle ja Matille. Kiitos myös HMN, Arskat, Mika, Ville ja kaikki muut jotka on venyny ja paukkunu millon minkäkinlaisen jeesin tarpeessa.

Kuten sanottua ei myö vielä lannistuta, vaan lähdetään parin viikon päästä uusin asein kohti Torniota, jossa SM sarja jatkuu kaksipäiväisenä. Ollaan viimein saatu meillekkin vähän lunta, niin päästään värkkäämään omaa rataa. Eiköhän se ilo ja vauhti sieltä sitten taas löydy kun pääsee kotimaisemissa treenaamaan ja säätämään =) Mutta nyt otetaan hetki iisisti, palaudutaan, rentoudutaan ja sit nykästään pykälä isompi vaihde silmään. Onneks talvi on vasta alussa ja monia hyviä kisoja vielä edessäpäin. Kiitos vielä kaikille asianosaisille!

-Jerry

Metsäkorjuu Kauhanen

Kateplan

Forest Saimaa

Rockstar

JH-Louhinta Oy

Loukko.com 

LYNX

Laamavuori Infra

Plexman

Yoko

Industria Center 

Milwaukee

Riitek Oy

Elcard Wireless Systems

Automestarit Savonlinna Oy

JJ-Rahti Oy 

Paltek

Maansiirto Lepistö

K-Rauta Savonlinna

K-Market Sairanen

Wintunix

RJM-Service Oy

JepJep

FysioSatama