Huikea kisaviikonloppu Kuopiossa!!

Snowcrossin SM sarjan kolmanteen kisaviikonloppuun lähdettiin rennoilla fiiliksillä, sillä SM sarjassa ei osaltani enää paljoa hävittävää ollut. Aiemmat SM finaalit oli ollut surkeita vaikka karsintaerissä vauhtia on piisannut hyvin. Olin SM pisteissä kuudentena ennen Kuopiota ja haaveissa siinti kärkikolmikkoon nouseminen. Alkukausi on ollut tosi kiireinen vaikkei kisoja hirveästi ole ollutkaan, sillä kelkkojen rakentamisessa ja säätämisessä on kestänyt totuttua pidempään. Tarkoituksena on ollut rakentaa kaksi kelkkaa, toinen kisakäyttöön ja toinen treenikäyttöön, mutta kausi on tähän asti mennyt yhdellä kelkalla. Tornion jälkeen päätettiin että nyt puristetaan toinenkin kelkka valmiiksi ennen Kuopion kisaa. Tiesin sen olevan tiukka paikka, mutta kiitos reippaiden huoltomiesten, saatiin toinenkin kelkka iskuun ennen Kuopion kisaa.

Kävin alkuviikosta vielä pikavisiitin Paltekilla Kemijärvellä, että saatiin myös toisen kelkan moottorista kaikki potentiaali irti. Moottori alkoikin pelaamaan ihan mielettömän hyvin ja kun iskaritkin saatiin uusiin säätöihin lähtökohdat kaluston kanssa näytti oikein hyvältä Kuopion kisaa ajatellen. Valmistauminen ei muuten ollut parasta, sillä kaksi edeltävää viikkoa oli niin kiireisiä, että kun lähdin maanantai-aamuna kuudelta ajelemaan Nivalan asiakaskäynnin kautta  Kemijärvelle, yritti migreeni pistää kapuloita rattaisiin ja sanoa, että hellitä ukko vähän. Buranaa naamariin ja matka meni yllättävän kivuttomasti aina Kemijärvelle, johon saavuin puolilta öin. Pitkä päivä takana, mutta aamulla reippaana noustiin säätämään laitteita iskuun ja johan sitä oltiin tiistaina heti puolen yön jälkeen taas kotona. Kunnon unet alle ja kelkkaa  radalle säätämään, kaikki näytti hyvältä, joten loppuviikkoon kevyesti töitä, huilia, viimeistelytreeni pohjalle ja Kuopiota kohti.

Lauantain kisa alkoi hienosti harjoitusten pohja-ajalla. Kelkka tuntui pelaavan todella hienosti ja erään päätettiin lähteä olemassa olevilla säädöillä. Karsintaerän startissa kelkka jäi vähän sutimaan paikalleen ja iskareissa ilmeni olevan turhan pehmeät säädöt, eikä ensimmäinen karsinta mennyt ihan toivotulla tavalla. Maalissa kuitenkin kolmas. Toiseen erään tehtiin muutoksia säätöihin ja nyt kelkka pomppasi iloisesti kärkeen ja iskaritkin pelasivat hienosti. Ajo ei ollut parasta mahdollista ja satutin vähän nilkkaa kesken erän niin, että ajo meni hieman sekaisin. Mikko Osmo löysi takana paremmat linjat ja pääsi kuittaamaaan edelle ja voittoon. Finaaliin pääsin valitsemaan lähtöpaikkaa neljäntenä ja saatiinkin tosi hyvä lähtöpaikka. Nyt tiedettiin että kelkassa on hyvät säädöt joten finaalista lähettiin hakemaan voittoa. Kelkka ampaisi iloisesti matkaan, nappasin holeshotin ja lähdin vetämään letkaa. Muutaman kierroksen myrkytin täysillä ja sitten rupesin vähän katselemaan taakse että mikä tilanne. Pieti Puhakka oli turvallisen välimatkan päässä ja seurasin koko erän tilannetta. Välillä pystyin himmaamaan mutta lopussa huomasin että nyt pitää vielä kiristää. Voin kertoa että odotin ruutulippua enemmän kuin koskaan aiemmin. 20 kierrosta kärjessä on toki mukava ajaa, mutta kyllä siinä tietenkin pyrkii ajamaan viisaasti ja toivoo ettei tule mitään ylimääräistä ohjelmaa. Kahden kierroksen taulun noustua tiesin että nyt kun vaan ajan vielä pari kierrosta omaa ajoa, niin uran ensimmäinen SM osakilpailuvoitto on plakkarissa. Se fiilis kun se apina tippuu selästä ja viimein voitat SM osakilpailun, on kyllä aivan uskottoman hieno ja vapauttava. Nyt oli aika tuulettaa ja olla koko tiimin tekemiseen tyytyväinen.

SM kisan jälkeen ajettiin vielä dominaattori johon lähdin ilman sen kummempia paineita. Siellä pääsin aina finaalin asti, jossa jäin kakkoseksi Jarno Hietalahden ampaistessa startista kärkeen ja karkuun. Hieno päivä takana ja illalla keskityttiinkin seuraavaan päivään, tankkaamiseen ja kropan hoitoon. Nilkka oli ottanut kipeää, vanha polvivamma alkoi vaivaamaan ja kämmenessä oli kipeä rakko, joten tiesin sunnuntai -aamun olevan vaikea.

Pienet kivut ja haasteet ei kuitenkaan mieltä lannistanut, sillä ensimmäinen SM osakilpailuvoitto lämmitti mieltä niin kovasti. Sunnuntai aamu oli oikeasti vaikea kun kävelykin ontui ja tangosta kiinni pitäminen oli tuskaa. Nilkka, polvi ja kämmen teipattiin ja harjoitukset meni ihan vaan lämmitellessä. Harjoitusten jälkeen jatkoin kropan huoltoa ja heitin mielessäni valmentaja Marin oppien mukaan kivut avaruuteen. Eka karsintaerä lähti hyvin käyntiin vaikka ajo oli vielä vähän varovaista. Jope karkas startista kärkeen ja karkuun, mutta pystyin ajamaan kuitenkin hyvin kakkoseksi. Seuraavaan karsintaan lähdettiin uudella attackilla, nyt kun kroppa oli kunnolla lämmin. En saanut ihan nappistarttia, mutta löysin hyvän linjan ekalla kierroksella takasuoralle jossa pystyin nousemaan kärkeen. Nyt en löysäillyt yhtään vaan ajoin karsintaerän voittoon. Tämä tarkoitti sitä että finaaliin pääsin valitsemaan lähtöpaikan toisena. Finaalissa mentiin Osmon ja Keskiahon kanssa rintarinnan holeshot linjan yli ja väännettiin ensimmäiset kierrokset tiukkaan kärkipaikasta. Keskiaho karkasin kärkeen, Mikko kakkoseksi ja mie kolmanneksi. Näissä asetelmissa ajettiinkiin sitten erä maaliin asti. Välillä yritin iskeä Mikon kantaan kiinni ja ohi kakkoseksi, mutta kierroksella ohitettavat tuli nopeasti vastaan ja toisaalta en halunnut riskeerata hyviä pisteitä mitalijahdin takia. Voittoa lähdettiin tietysti hakemaan, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen kolmanteen sijaan ja koko viikonloppuun. Nousin SM pisteissä kolmanneksi ja nyt sitten lähdetäänkin MM:ien kautta Rukalle mitalijahtiin. Sitä ennen otetaan pari viikkoa huilia. Kiitos kaikille tukijoille, kanssaeläjille ja faneille, että ootte uskonut meihin. Nyt näytettiin mihin pystytään. Erityiskiitos Arskat, Allu, Kalle, Mika, Henkka ja tietysti Lotta, joka joutuu päivittäin elämään tätä suhteellisen haastavaa arkea 😀 Kiitos myös perheelle ja työkavereille, että ootte paikannu töissä niin, että oon saanu keskittyä hyvin urheiluun. Iso kiitos myös koko muu tiimi Reinikaiset, Laamaset jne, sekä tietysti huikeet yhteistyökumppanit.

 

Rockstar Energy

Teräsnyrkki

Laamavuori Infra

Sinisalo Motorsport

Loukko.com

Laitaatsillan Telakka Oy

Plexman

Ravintola Savon Hovi

Veljekset Kokkonen

JH Louhinta oy

Metsäkorjuu Kauhanen

Kateplan Oy

Industria Webshop/ Milwaukee

Novema

Wintunix

Automestarit

FysioSatama

Muuli/ Juncar Oy

Maansiirto Lepistö Oy

Harjun Portti

Paltek

SPY/ Storm-motor

Montzerratoi

Caamos

 

-Onnellinen Jerry

Kuva: Pekka Raiski