Pienestä kiinni!

Snowcrossin SM kausi huipentui hienoissa puitteissa Himoksen länsirinteillä 13-14.4.2018. Kisaan lähdettäessä jopa mestaruus oli vielä avoin ja mahdollinen, mutta ei kovinkaan todennäköinen. Se olisi käytännössä tarkoittanut täydellistä onnistumista ja vastaavasti ruotsalaisen John Stenbergin täydellistä epäonnistumista. Himmeämpi mitali oli kuitenkin paljon realistisempi joten kisaan lähdettiin uran ensimmäinen SM mitali mielessä. Kaikki mahdollisuudet siihen oli ja lähdin vain tekemään normaalia omaa suoritusta.

Rata oli haastava, sillä rinteeseen tehdyt alamäkipattisuorat vaativat äärimmäistä tarkuutta, sillä virheen sattuessa ulosajo tai iso kaato oli enemmän kuin hyvin todennäköinen. Jännitin kisaa enemmän kuin mitään kilpailua koskaan aikaisemmin. Vaikka itseluottamukseni on kehittynyt paljon ja alkaa olla jo hyvällä tasolla, niin nyt oli kuitenkin niin paljon pelissä, että pitkään tavoitteena ollut SM mitali oli mielessä päivittäin jo pitkään ennen viimeistä kilpailua. Monen vuoden työ oli nyt realisoitumassa pitkäaikaisen tavoitteen saavuttamiseen. Tuo motivaattori, joka on ajanut pajalle tai treenaamaan silloinkin kun henkiset voimavarat on vähissä, oli nyt lähempänä kuin koskaan. Asiaa ei voinut olla miettimättä, mutta lähdin kuitenkin kilpailuun luottavaisin mielin.

Pieni epävarmuus alkoi kuitenkin jo perjantaina paikan päällä kun näin radan. Pitkät ja jyrkät alamäkipattisuorat ovat tietenkin haastavia mutta myös erittäin harvinaisia Suomen kilpailuissa. Olin ajanut urani aikana vain kaksi kertaa vastaavaa rataa ja viimeisin niistä päätyi polven eturistisiteen katkeamiseen 2016. Koen että se vaikutti vieläkin vähän suorittamiseeni. Ajaminen tuntui todella haastavalta perjantaina. Harjoitukset olin aivan hukassa, enkä ehtinyt ajaa edes yhtään nopeaa kierrosta. Yleensä teen aina etukäteen suunnitelman miten ja mistä tulen ajamaan, kun pääsen radalle. Ekaa kertaa urallani minulla ei ollut oikein pienintäkään hajua miten radalla pitäisi ajaa, mitkä pattivälit pääsee tuplana, mitkä mennään päin jne. Olin harjoitusten jälkeen aivan hukassa, mutta kipusin harjoitusten jälkeen rinteeseen jalkaisin tekemään suunnitelmaa aika-ajoon. Aika-ajo lähti takkuisesti käyntiin. Kuvittelin kuitenkin onnistuneeni kohtalaisesti. Olin menossa ratavarikolle, jossa minulle näytettiin seitsemättä sijaa ja tajusin, että nyt on pakko kokeilla vielä nopeaa kierrosta. Onneks sain yhden vähän paremman kierroksen ja lunastin suoran finaalipaikan ryhmäni neljänneksi nopeimmalla ajalla. Se kuitenkin tarkoitti sitä että pääsin valitsemaan lähtöpaikan eriin vasta seitsemäntenä.

Pahin paine oli ohi, mutta edelleen täytyi tehdä henkisesti kovasti töitä että pystyin lähtemään luottavaisin mielin lauantain kisaeriin. Kävin vielä rauhassa kävellen rataa läpi ja päätin että lauantaina ajo alkaa sujua. Lauantain treenit lähti käyntiin jo paljon paremmin. Nyt tiesin mitä tein, vaikka ajo oli edelleenkin kaukana siitä mitä halusin tai mihin olen tottunut. Lähdin kuitenkin luottavaisin mielin ensimmäiseen erään. Kelkka pomppasi viivasta kuin unelma, minun viedessä joukkoa lähtösuoralla. Lähtöpaikkani oli kuitenkin sen verran ulkoa, että muutama kuski pääsi sisäkurvin kautta nopeammin ylämäkeen ja sitä kautta edelleni. Tein heti alussa pienen virheen alamäkipatikossa, mutta pääsin jatkamaan matkaa viidennen sijan tuntumassa. Ajoin rauhassa ilman suurempia riskejä, sillä tiesin, että jos joskus niin nyt täytyy kestää pystyssä. Yritin vain pitää huolen siitä että Lundström pysyy takanani, jotta varmistan SM mitalin. Lundström kuitenkin pukkasi minut alamäkipattisuoran jälkeen kurvista pihalle. Onneksi en kaatunut tilanteessa, mutta menetin tietenkin sijoituksia. Lähdin ajamaan porukkaa kiinni. Sain pidettyä erot samoina, mutta en juuri pystynyt nostamaan vauhtiani, sillä ajo ei tuntunut normaalilta. Tuli joitakin läheltäpiti tilanteita, joten oli rauhoitettava tilanne ja tyydyttävä seitsemänteen sijaan.

Laskettiin, että mitaliin riittää, jos jään Ruotsin Simon Lundströmille maksimissaan kolme sijaa. Startti oli surkea, kun heti lähtösuoran alussa tuli kontaktia kanssakilpailijan kanssa. En oikein tiennyt sijoitustani erän alkuvaiheella, mutta lähdin tietysti nostamaan itseni niin korkealle kuin mahdollista. Näin että Lundström menee pari pykälää edellä ja pyrin ajamaan häntä kiinni. Ajo oli kuitenkin vielä aiempaa haastavampaa ja parin hitaamman kuljettajan ohittaminen vaikeaa. Seurasin tilannetta ja varmistelin pronssimitaliani, sillä näin että minun ja Lundströmin välissä oli vain kaksi kuskia ja sen pitäisi riittää. En osannut kuitenkaan yhtään huomioida, että ennakkosuosikit Viktor Herten ja Aki Pihlaja olivat kaatuneet startissa, eivätkä he olleet kärjessä niinkuin ajattelin, vaan kärjessä ajoi pistejohdossa ollut John Stenberg ja hänen perässään onnistuneen viikonlopun ajanut Juuso Loukko, jota ei osattu pitää haastajana mitalikamppailussa, sillä hän oli minua 17 pistettä perässä ennen viimeistä kilpailua. Juusolla menikin kaikki nappiin ja hän ylsi kanssani tasapisteisiin. Juuso ajoi paremmat eräsijat, joten vaikka pisteet olivat samat mitali kuului Juusolle. Voitte vain kuvitella miten paljon harmittaa, että ei osattu huomioida asiaa ja pronssimitali meni Juusolle. Olisin pystynyt parempaan, jos olisin tiedostanut tilanteen. Toisaalta olisin voinut ottaa riskin ja kaatua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ainakin kannattanut yrittää. Hieman omaa oloa helpottaa se, että normaalia huonompaan suorittamiseen löytyi merkittävä syy takapukin iskunvaimentimen paluuvaimennuksesta. Takaiskari ei palautunut kuten piti ja se varmasti vaikutti merkittävästi siihen miksi menoni oli niin holtitonta. Jälkikäteen olen kuitenkin tyytyväinen että olen edelleen täysin terve. Rikkinäisillä iskareilla tuollaisella radalla ajaminen olisi voinut olla kohtalokasta, jos olisin lähtenyt väkisin yrittämään. Onneksi alisuorittamiselleni löytyi selkeät syyt muualtakin kuin miehestä. Kauden ainoa tekninen murhe sattui nyt aika ikävään paikkaan.

Mitalin menetys oli tietysti kova kolaus, mutta nyt minulla on vielä enemmän nälkää kauden viimeisiin kisoihin. Haluan palata taas omalle tasolle ja niinpä päätin lähteä hakemaan mitalia Levin EM-kisoista. Sitä ennen ajetaan kuitenkin vielä Ylläs Mayhem. Kautta on siis jäljellä vielä reilu kaksi viikkoa ja ajamaan pitäisi päästä vielä ainakin kuutena päivänä. Mahtavaa että vielä pääsee ajamaan hienoilla kevätkeleillä 🙂 Nyt tosiaan unohdetaan viikonlopun pettymys, nostetaan jälleen kerran leuka pystyyn ja lähdetään valmistautumaan kauden viimeisiin koitoksiin. Ollaampa sen jälkeen taas kuulolla.

Niin ja se pitää tietenkin tässä vielä ottaa esille, että tähän mennessähän kausi on ollu tosi hyvä. Nappisuorituksiakin on mahtunut matkaan vaikkei SM:t toivotulla tavalla menneetkään. Nopealla aikataululla pystyyn pykätty Laamavuori Snowcross tiimi on ollut myös äärimmäisen hyvä juttu kaikkinensa. Huolto toimii, kisoissa on aina mukava käydä ja arkisemmatkin askareet on sujunut tiimin tuen myötä mukavasti. Vaikka kausi on kesken niin kiitos jo tässä vaiheessa isosti koko tiimille. Ja kaikille muille jotka on ollu apuna, tunnistatte kyllä ittenne 🙂 Yhteistyökumppaneita ei myöskään sovi tietenkään unohtaa. Laji ja toiminta on saanut hyvin näkyvyyttä ja toivon, että tunnette muutenkin saaneenne vastinetta panostuksellenne. Kiitos suuresti:

Teräsnyrkki

Laamavuori Infra

KoneMalissi / BRP Lynx

Sinisalo Motorsport

SPY / Storm-motor

Agronic

K-Market Kruunu

Automestarit

FysioSatama

Ravintola Savon Hovi

Industria Webshop / Milwaukee 

RaffiGraphix

Muuli / Juncar Oy

Maansiirto Lepistö Oy

Punkaharjun Vesi ja Lämpö

Wintunix

Harjun Portti

Paltek

Montzerratoi

Caamos