Teräsnyrkki hanurissa myös kaudella 2018

Hyvät uutiset tulevalta kaudelta jatkuvat sillä uusimme yhteistyösopimuksen Teräsnyrkki Steel Oy:n kanssa. Teräsnyrkki painaa kasvavissa määrin teräsrakenteita perheyrittäjien asenteella ja yli 35 vuoden kokemuksella.

Teräsnyrkin palveluihin kuuluu kaikki rakentamisessa tarvittavat teräsrakenteet ja materliaalit, kuten kantavat teräsrunkorakenteet, ulkoseinärakenteet ja tilaelementit. Osaaminen kattaa myös teräsrakenteiset pientalot teräsrunkorakenteet moniin erilaisiin rakentamisen kohteisiin. Rakennusliikkeet, kiinteistönomistajat ja muut rakennusalan toimijat tuntevat luotettavan ja toimitusvarman Teräsnyrkin laadukkaat tuotteet.

Näin perheyritys taustan omaavana urheilijana on mahtavaa seurata  kasvavan perheyrityksen ahertamista ja kantaa teräsnyrkkilogoa ajotakin helmassa. Teräsnyrkin toiminnan perusteena on laatu ja luotettavuus aivan kuten allekirjoittaneen kisakalustossakin. Näin alan ulkopuolisena ei helposti tule ajateltua mitä kaikkea teräsrakenteista voikaan tehdä. Runkorakenteiden lisäksi teräsnyrkin teräsrakenteilla voidaan, kattaa, rajata tai jopa eristää, sillä tuotteisiin kuuluu katosten, kaiteiden ja portaiden lisäksi myös termoelementit ja kuorirakenteet.

Lue lisää Teräsnyrkin tuoreesta esitteestä osoitteessa: http://www.iesite.fi/terasnyrkkisteeloy/

Sitten vähän kuulumisia. Talvi painaa vähän turhankin hätäseen päälle ja hommaa olisi vielä todella paljon ennenkuin päästään korkkaamaan kelkkakausi. Polte alkaa olla kova, sillä viime viikolla julkaistu ensi kauden Lynx RS -kilpuri vaikuttaa äärimmäisen hyvältä. Tavoitteena on myydä vanha kalusto ja hankkia myös treenikelkaksi uusi 2018 malli, sillä uusi kelkka on uudistunut niin paljon, ettei vanhalla treenaaminen ja uudella kilpaileminen olisi parhaalla tavalla kehittävää. Vielä on kuitenkin kovasti töitä ja selvitettävää ennenkuin osataan sanoa löytyykö tallista talven alkaessa yksi vai kaksi uutta kilpuria.

Suunnitellaan myös kotikisoja, mutta niistä lisää myöhemmin kun asiat varmistuvat. Itä-Savo kirjoitti hyvän jutun torstain lehteen. Juttu löytyy myös verkosta osoitteesta:https://ita-savo.fi/uutiset/urheilu/dd0e5711-a7bf-4b40-b54e-8b73e24befd9

Uutta vilimiä on myös pukannu pihalle niin muistakaa käydä yytsimässä ja tilaamassa YouTube kanavakin. Suora linkki löytyy etusivulta. Ei kai siinä muuta jatketaan hommia kovalla tarmolla ja hymyssä suin kohti talven koitoksia!

-Jerry