Snowcross kausi pakettiin!

Näin on viikon verran mutusteltu kulunutta kautta ja täytyy sanoa, että olipahan hieno kausi. Ihan kympin onnistumisia ei tullut, mutta kokonaisuutena otettiin kehityksessä isoimmat askeleet sitten kauden 2008. Tähän löytyy selitys ajotreenistä, sillä ajoin käytännössä 3-5 kertaa viikossa koko kauden ajan. Se on meidän lajissa tosi paljon, sillä snowcross on sekä kuljettajalle, että laitteelle todella kuormittavaa hommaa, jopa kovempaa kuin motocross. Hypyt ja patit on isoja ja kasvaa vuosivuodelta. Välillä mennään täysillä käytännössä vastaseinään ja välillä tullaan tasaiselle alas monen metrin korkeudesta.

Kun ajaa parhaimmillaan 5 kertaa viikossa, ei jokainen ajokerta voi tietenkään olla enää supersiistiä vaan välillä homma menee väkisinkin vähän suorittamisen puolelle. Tottakai ajaminen on aina kivaa, mutta loppukaudesta kova työ ajamisen ympärillä alkoi puuduttaa. Se valitettavasti näkyi tuloksissa ja totuus taitaa valitettavasti olla se, että loppukautta kohden vire pikkuisen putosi ja tärkeimmissä kisoissa ei oltu enää parhaassa vireessä.

Snowcrossihan ei tosiaankaan tällä tasolla ole sitä, että laitetaan bensaa tankkiin ja aletaan ajamaan. Kelkka täytyy lähes jokaisen ajon jälkeen käydä tarkkaan läpi, kiristellä pultit, tarkistaa että kaikki on kunnossa. Joskus vaihdetaan osia, joskus esim. moottori särkyy ja se teettää tietysti kovasti töitä. Näiden lisäksi on kelkka tietysti putsattava tai sulatettava aina ajojen jälkeen.

Kun haluaa lisätä vauhtia, niin tietysti voimalinjaa, moottorin ja iskunvaimennuksen säätöjä täytyy pyrkiä kehittämään jatkuvasti. Tämän päälle kaiken sen tavaramäärän hallinta, auton pakkaaminen ja purkaminen jne. jne. Hommaa siis riittää ja voidaankin sanoa, että on tämä homma melkoista ”jumppaamista”. Yksityistiimin pyörittäminen on rankkaa, mutta en tarkoita missään nimessä valittaa, vaan vain valottaa mitä snowcross tällä tasolla on. Toisaalta snowcrossissa juuri parasta on sen monipuolisuus. Ei riitä että olet hyvässä kunnossa, vaan snowcross kuskina täytyy hallita monen monta muutakin osa-aluetta.

Kauteen mahtui pettymyksiäkin, mutta kokonaisuudessaan kaudesta jäi ehdottomasti hyvä fiilis. Tuli podiumsijoja, ajo kulki pääasiassa hyvin, vauhti nousi, oli hyviä treenejä, hienoja kisoja ja mahtavaa kilvanajoa. Voidaan kliseisesti sanoa, että kaudella 2017 jatkettiin siitä mihin viime kaudella jäätiin, mutta oikeasti heti kauden alusta oli ihan eri meininki päällä kuin aiemmin. Sinällään mikään ei ollut merkittävästi muuttunut, mutta olihan vaan mahtavaa päästä ajamaan kun ei enää tarvinnut varoa polvea tai himmata pahimmissa kohdissa vauhtia. Urheilussa pienikin vaiva väärässä paikassa voi vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Kiitos ITE:lle ja Eero Hirvensalolle hienosti onnistuneesta leikkauksesta ja Fysio42:lle ja erityisesti Sanna Karttuselle korvaamattomasta avusta kuntoutuksessa 🙂 Mahtavaa lähteä valmistautumaan tulevaan kauteen, kun mies on henkisesti ja fyysisesti kunnossa 🙂

Ainiin ne loppukauden kisatkin on vielä purkamatta. Sain Luoston SM:ien jälkeen vinkkiä aktiivisesti lajia seuranneilta, että annan iskunvaimmennuksessa tasoitusta muille. Oon aina ollut huono iskunvaimentimien säätöjen kanssa, joten päätinkin loppukauden keskittyä iskunvaimentimien säätöihin. Totaltekit on kiinnostanut pitkään ja ajattelin käydä kokeilemassa niitä, sillä Tok-Lasse Lundberg oli pitkään puhunut, että hänellä on hyvät säädöt iskareihin. Ennen MM:iä tiedossa olikin iskaritestiä Piteåssa. Peterin Arska oli taikonut myös foxeihin uudet säädöt joten niitäkin piti testata. Oli hankala päättää millä lähteä kisoihin kun kummatkin tuntui hyvältä. Totaltekit jäi alle kisoihin ja Lasse auttoikin niiden säätämisessä MM harjoituksissa. Iso kiitos Lasselle avusta.

MM:t ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Mietin jo lähtiessä että ei kyllä ole sellainen fiilis kuin MM:iin mentäessä pitäisi olla. Näin jälkeenpäin on helppo viisastella, että olisi ollut järkevämpi jäädä huilaamaan kun lähteä väsyneenä tuon tasoluokan kisoihin. Tuntui että vauhti on suurin piirtein omalla tasolla treeneissä ja aika-ajossa, mutta erät ei kulkenut. En vaan saanut itsestäni irti sitä mitä olisi pitänyt. Kovasti mietityttää että oliko järkevää laittaa täysin uudet iskarit alle ennen kisoja, mutta en kyllä lähde missään nimessä niitä syyttämään vaan menen tuttuun paikkaan peilin eteen 😀 MM:istä 17. sija ei ollut se mitä hain, mutta täytyy kuitenkin muistaa että suurin osa kilpakumppaneista oli joko nykyisiä tai entisiä ammattikuskeja isoista tiimeistä, joten taso oli todella kova. Pitäisi olla onnellinen, että saa ylipäätään ajaa tuollaisissa karkeloissa 🙂 Nälkää jäi tuleville kausille ja nyt tiedetään mitä tehdään, jotta ensi vuonna ollaan tavoitteissa.

Kausi päättyi Leville, jossa hommassa oli taas ihan eri fiilis. Paineita ei ollut ja kauden viimeiseen kisaan lähdettiin hyvällä fiiliksellä vaikka pitkä kisaputki painoi edelleen harteilla. Aika-ajossa jäin vain 0,33 sekuntia Amerikan mestarille Pihlajalle, joten eriin lähdettiin valitsemaan lähtöpaikkaa kakkosena. Paukkunappi ei toiminut ekan erän startissa, joten juuri ennen lipun heilahtamista oli vähän pasmat sekaisin. Surkea startti, mutta ajo lähti kulkemaan mainiosti. Napsin sijoituksia ylöspäin, kunnes huomasin, että vain Pihlaja on edellä. Skandinaavian kovin, Pohjois-Amerikassakin vauhtinsa näyttänyt Pihlaja meni menojaan, kuten olettaa saattaa, mutta muut pysyivät visusti takana. Toiseen erään parempi startti ja meni vain pari kierrosta, että pääsin nousemaan toiseksi. Ajoin minkä pääsin ja pyrin siihen ettei Pihlaja ajaisi ihan mahdottomasti karkuun. Etupukin rajoitinremmi kuitenki petti noin 4 kierrosta ennen maalia ja vauhti oli pudotettava minimiin. Tarkalle meni kakkospaikka, mutta sain kuin sainkin pidettyä paikkani ja napattua totaalin toisen sijan. Kisoista puuttui paljon kovia kuskeja, mutta olen tyytyväinen ajoon ja kauden päätökseen. Ajo kulki mielestäni tosi hyvin. Tällä kertaa alla oli Peterin askartelemat Foxit, jotka pelas mainiosti. Iso kiitos Arskalle työstä iskareiden kanssa kauden aikana. On meinaan sellanen kaveri, että tietää vaimennuksesta mielettömän paljon 🙂

Ensi kaudesta vielä sen verran, että päälimmäisenä on ajatus jatkamisesta. Haluan edelleen tehdä kaikkeni sen eteen, että pystyn jatkamaan ja kehittymään. Ollakseni täysin rehellinen, täytyy sanoa, että homma on taloudellisesti(ja muutenkin) niin haastavaa, ettei päätöstä jatkamisesta voi tehdä sormia napauttamalla. On monen monta asiaa jotka pitää saada natsaamaan, että ensikaudella voidaan ajaa ja kehittyä. Kotijoukot ovat luvanneet olla hommassa vielä tukena ja apua saan jälleen varmasti monesta suunnasta. Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä mahtavien kumppaneiden kanssa, joiden tukea tarvitsen tietysti jatkossakin, jotta homma on mahdollista. Työ ensi kautta silmällä pitäen on jo alkanut ja kesätreenitkin alkaa pian. 22.4 ajetaan vielä yksi Sprint kilpailu Himoksella ja sen jälkeen löysätään kelkoista telamatot hetkeksi.

Aiemmin kirjotin, että yksityistiimin pyörittäminen on raskasta. Onneksi mukana on paljon hyviä tyyppejä ja yrityksiä, jotka tekee siitä paljon helpompaa ja kivempaa. Kiitos mielettömästi kaudesta ja kaikesta tähän astisesta:

  • Perhe (Isä, Äiti ja Jonne)
  • Lotta (avopuoliso ja tärkein tuki arkielämässä)
  • Kalle (Pääapumekaanikko, joka on ollut korvaamaton apu kaluston rakentamisessa)
  • Aleksi (Pääapumekaanikko, joka ei pajatunteja kaihda. Aina valmiina pajalle)
  • Arto (Online techical director, joka on ollut tärkein tuki kelkan säätämisessä)
  • Mari (Valmentaja, joka huolehtii ammattitaidolla kuskin suorituskyvystä)
  • Tuomas (Kesätreenikaveri ja tärkee apu monessa paikassa)
  • Lauri (Monitoimimies, joka selviää suuttimien vaihdosta kiireessäkin :D)
  • Henkka (Kirkin kadonnut velipoika, joka saa koneet laulamaan)

Kiitos myös Muotkat, Toni, Antto, Tero ja Reinikainen Racing ja kaikki muutkin, jotka ootte ollut hommassa mukana. Homma ois tyssänny jo Joulukuussa ilman elintärkeitä yhteistyökumppaneita. Mahtavan suuri kiitos myös teille: