Snowcross kausi 2015 paketissa

 

Näin on viimeiset kilpailut Rovaniemellä ja Levillä ajettu ja kausi kunnialla päätetty. Tarkoituksena oli ajaa myös Kalixissa 2.4 ja 4.4 Sodankylässä, mutta Venäjän EM:ien isossa kaadossa revähtänyt pohjelihas oli edelleen niin huonossa kunnossa ettei olisi ollut järkeä lähteä Kalixiin tai Sodankylään, varsinkaan kun 5.4 tiedossa oli viimeinen SM kilpailu Rovaniemellä.

Tiesin ettei ajo Rovaniemellä kipeän jalan takia olisi kummoista, varsinkaan kun Mäntyvaaran rata kiertää myötäpäivään eikä ajaessa oikealle kääntämisestä tullut mitään. Tarkoituksena oli kuitenkin ajaa niin hyvin kuin pystyn ja pyrkiä nostamaan sijoitusta SM sarjassa. Ajo ei tosiaan ollut helppoa, mutta sain kerättyä pisteitä niin että sain SM loppusijoitukseni nostettua kymmenenneksi. Tietysti olisin halunnut ajaa kunnolla kun rata oli luminen, sää mahtava ja puitteet muutenkin kunnossa, mutta tilanne huomioon ottaen, on oltava tyytyväinen kymmenenteen sijaan SM:issä.

Rovaniemen SM:n jälkeen mentiin viikoksi Leville huilaamaan raskaan kauden jälkeen. Haaveena oli kuitenkin päästä ajamaan vielä lomaviikon päätteeksi kansallinen kisa Levillä. Olin jo puolessa välissä viikkoa luovuttamassa, kun tuntui ettei pohje parane millään. Perjantaina jalka oli kuitenkin jo parempi ja kun käytiin katsomassa rataa, päätin etten voi millään jättää kisaa väliin.

Kisa alkoi lyhyillä vain viiden minuutin harjoituksilla, jonka kierrosaikojen mukaan jaettiin lähtöpaikat eriin. Tuossa ajassa en ehtinyt päästä yhtään rataan sisään, mutta sain silti seitsemänneksi parhaan ajan. Radalla oli todella paljon lunta ja isoja hyppyjä, joten odotin innolla pääseväni eriin, kun jalkakin tuntui harjoitusten perusteella jo ihan hyvältä. Ekassa erässä kohtuu startti, mutta ensimmäisen kierroksen aikana ei oikein linjoja löytynyt. Taisin olla 12. Ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ajo kulki kohtalaisen hyvin vaikka tuntuikin että mies väsyy heti, eikä saa ajosta parastaan irti. Pääsin kuitenkin nousemaan erässä seitsemänneksi.

Toisessa erässä startti oli surkea, mutta ajo lähti heti kulkemaan paremmin. Nousin sijalle 7. aivan Juuso Loukon kantaan kiinni. Jälleen kerran ajattelin että nyt viedään Juusolta päänahka. Kun kierroksella ohittavat astui mukaan kuvioihin ajoni meni aivan sekaisin. Juuso oli koko erän liipasimella, mutta jostain syystä rupesin varomaan aivan liikaa kierroksella ohittavien kanssa ja Juuso kerkesi vähän karkuun lopulta. Lopussa vielä annoin seitsemännen sijan Pulkkiselle kuin tarjottimella. Ehkä kipeä jalka teki alitajuntaisesti tehtävänsä ja rupesin sen takia varomaan muita kuljettajia.

Vaikka kisa oli kansallinen, taso oli kova sillä kovia kuljettajia oli myös Norjasta. Totalin kahdeksas sija on olosuhteisiin nähden ihan hyvä vaikka toisessa erässä pari sijaa olisikin pitänyt pystyä tiukkaamaan.

Kirjoittelen pian koko kauden fiiliksistä, kesäsuunnitelmista ja tulevasta kaudesta. Kiitos kaudenpäätösreissun seurasta Technical Director Arto, Aleksi, Juho ja Kalle. Kiitos myös perheelle ja muille kavereille kaikesta tuesta. Kiitos myös Sinisalo, Battery Energy Drink, Savonlinnan Lämpöpumppu Oy, Gym 42, Fysio 42, Punkaharjun Vesi ja Lämpö Oy, Koneliike Ikonen, SPY optics, Metsäurakointi Behm Oy, Wintunix, LähiTapiola, Punkaharju Resort ja Würth.

Eikun kesää ja ensi kautta kohti!

Jere #227