Sverige Cupissa neljänneksi

29.3 lauantaina vuorossa oli Sverige Cupin finaali. Mukana oli kahdeksan kuljettajaa Sverige Cupin Etelän karsinnoista ja kahdeksan kuljettajaa pohjoisen karsinnoista. Tiesin, että ainakin pohjoisen karsinnoista mukana on ainakin kaksi kovaa kuljettajaa, mutta silti lähdin tietysti kilpailuun vain voitto mielessäni. Voittoon piti olla onnistuessani kaikki mahdollisuudet, mutta kuten moni varmasti jo tietääkin, snowcrossissa onnistuminen on erittäin monen muuttujan summa. Tärkeää on tietysti lähdöt, jotka ovat olleet minulle aina hankalia, sillä osaamista voimalinjan säätämiseen ei hirveästi ole. Onneksi mekatsu Arska on löytänyt uusia lääkkeitä vaivanneeseen ongelmaan ja ollaan koko ajan menossa oikeaan suuntaan. Lähtö tietysti vaatii myös hyvän lähtöpaikan ja erittäin nopean reaktion, joten pelkkä hyvä moottorin voimalinja ei takaa hyvää lähtöä.

Ensimmäinen lähtö oli hyvä. Olin lähdön jälkeen neljäs tai viides ja ensimmäisten kierrosten aikana nousin kolmanneksi. Olin pitkään haaveillut, että pääsisi lähdöstä kärkisijoille ja pääsisin ajamaan kilpaa näiden aiemmin mainitsemani kahden kovan kuljettajan kanssa. Ensimmäisessä erässä tämä tapahtui ja huomasinkin välittömästi ettei jätkät ainakaan karkuun päässet. Näin ollen lähdin etsimään ohituspaikkaa kakkosena ajavasta Jim Eliassonista, sillä hän oli mielestäni minua hitaampi. Pääsinkin sisäkurvin kautta vähän edelle, mutta hän hyppäsi kylkikontaktissa kelkkani vasemman ylätukivarren päälle, joka aiheutti kelkan etujousitukseen vahinkoa. Tämän aiheuttamana kaaduin vielä myöhemmin tippuen kymmenen huonommalle puolen. Oli ajettava erä rauhallisesti maaliin ja sijalle kahdeksan.

Toiseen erään tulikin sitten kova kiire sillä kelkkaan piti vaihtaa eturungon osia, ylätukivarsi, ja iskunvaimennin. Emme ehtineet huomata ja korjata todella jäykäksi mennyttä ohjausta ja rikkinäistä kaasukahvaa. Ehdin juuri ja juuri viivalle ja päätin ajaa riskit tiedostaen. Kaasua piti painaa kaasukahvan juuresta ja kelkka kääntyi vain vauhdin kanssa sillä ohjaus oli todella jäykkä. Sain huonon startin ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdeksannen paikkeilla. Tein kuitenkin tasaista nousua ja huomasin isäni viitottavan radan reunalla sijoituksekseni toista sijaa. Katsoin että edellä on vain edellisessä erässä päälleni hypännyt Jim Eliasson ja haaveilin saavani hänet kiinni ja ohittavani. Laskin kuitenkin, että koska hän on saanut ajaa omaa rauhallista ajoa kärjessä, on niin paljon minua edellä, enkä voi voittaa huonon ensimmäisen erän takia koko kilpailua päätin rauhoittaa ja ajaa todella kuluneella ja haastavalla radalla turvallisesti maaliin. Vaikeuksien jälkeen kakkossija lämmitti mieltä, mutta ensimmäinen erä jäi vähän kaivelemaan hampaankoloon, sillä kuten sanoin minulla olisi ollut ilman kolaria täydet mahdollisuudet voittoon. Motorsportti on motorsporttia, joten täytyy olla tyytyväinen, että mies on ehjänä ja ajo kulki hyvin sekä oli jälleen kerran todella kivaa.

Nyt viikko ilman reissuja ja sitten kohti Leviä kauden päätökseen 12.4. Kiitos kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille: Sinisalo, Battery Energy Drink, Spy Optics, Automestarit, Metsäurakointi Behm Oy, Fysio 42, Gym 42, Punkaharjun Vesi ja Lämpö, LähiTapiola, Punkaharjun Lomakeskus, Würth Center Savonlinna Wintunix ja Maansiirto Lepistö Oy.