Epäonnea EM kisoissa

Hyvin menneen SM avauskilpailun jälkeen tuli pari viikkoa taukoa kilpailuista huonosta lumitilanteesta johtuvien peruuntumisien ja teknisten murheiden vuoksi. Länsinaapurimme nauttii huomattavasti paremmasta lumitilanteesta ja näin ollen EM kilpailut saatiin onneksi järjestettyä hienoissa maisemissa Norjan Hattfjelldalissa

Kun mukana oli lähes 40 kuljettajaa Norjasta, Ruotsista ja Suomesta ja finaaleihin mahtui mukaan vain 20 kuljettajaa, oli jo lähtiessä selvää, ettei finaalipaikka irtoa helposti vaikkakin tätä ehdottomasti lähdettiin hakemaan. Kilpailu alkoi harjoituksilla, jossa kaikki vielä näytti hyvältä ja usko oman vauhdin riittämiseen finaaleissa vahvistui. Lähdin hyvillä mielin aika-ajoihin, jotka alkoi järjestäjän osalta huonosti ajanottolaitteiden temppuillessa ja päättyi osaltani vielä huonommin kahden viikon takaisen moottoririkon uusiutuessa kesken aika-ajon. Ajo oli rentoa ja vauhti hyvä, mutta konerikon myötä homma oli lauantain osalta paketissa.

Lauantai menikin selvitellessä moottoririkon aiheuttajaa ja moottorin korjaamisessa. Mekaanikkoina toimivien Arskan ja Timon, sekä hieman muiden tiimien avustuksella moottori saatiin läjään, mutta jouduimme toteamaan ettei se toimi normaalisti. Sunnuntai alkoikin epävarmoissa merkeissä, sillä emme yhtään tienneet kuinka kauan moottori kestäisi. Moottoririkosta leipiintyneenä ajoin harjoitusryhmäni kolmanneksi nopeimman ajan, eikä finaalipaikasta pitänyt olla mitään epäselvää, vaikkei kelkan moottori kunnolla toiminutkaan. Viikonloppuna aiemmin nähty rento ja tasainen suorittaminen katosi aika-ajon jännityksessä, enkä saanut yhtään puhdasta virheetöntä kierrosta aikaiseksi. 11. sija aika-ajosta ei missään nimessä tyydyttänyt, sillä tämä tarkoitti sitä, että jäin finaalien ulkopuolelle toiselle varapaikalle. Sunnuntaina ensimmäinen erä seurattiin pettyneenä sivusta kaikkien 20 finalistin saapuessa viivalle. Kaksi kuljettajaa joutui jättämään sunnuntain toisen erän väliin, joka tarkoitti sitä, että pääsin viikonlopun viimeiseen erään mukaan.

Asetelmat erään lähtiessä eivät olleet parhaat mahdolliset moottoririkon ja aika-ajon pettymyksen jälkeen, mutta tahto ajaa hyvä sijoitus viimeisessä erässä oli kova. Lähtö onnistuikin kohtalaisesti sillä startin jälkeen olin noin kymmenentenä. Epäonni kuitenkin jatkoi jo ensimmäisellä kierroksella, kun ruuhkaisessa kapeassa ja liukkaassa kurvissa takana tuleva Norjan Ståle Eggen ajoi vauhdilla kylkeeni ollessani aivan kiinni edessä ajavan takapuskurissa. Törmäyksessä lensin kelkan kyydistä ja kelkkani pyörähti ympäri. Kun pääsin pystyyn nostin kelkkani ja lähdin raivolla ajamaan muita takaa. Ajoin muutaman kierroksen yrittäen saada muita kiinni, mutta huomasin että kaadossa uhrautui liikaa aikaa eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Pettyneenä pakkasimme auton ja ajoimme 1200 kilometriä takaisin kotiin jättäen epäonnisen kilpailun taakse ja aloittamalla keskittymisen tuleviin koitoksiin. Vaikka menestystä arvokisoista ei tällä kertaa tullut, reissussa nähtiin että paremmalla onnella ja toimivilla laitteilla pitäisi pystyä pärjäämään EM tasolla. Nyt kun Tuurin MM-kilpailukin on peruttu, siirretään katseet 22.3 Vuokatissa jatkuvaan SM kauteen.

Kiitos reissussa huippuasenteella hyvää työtä tehneille Timo Laamaselle, Arto Kekäläiselle sekä tyttöystävälle Lotta Lepistölle. Kiitos Loukko.com ja Hietalahden tiimi. Suuri kiitos myös yhteistyökumppanit Sinisalo, Battery Energy Drink, Spy Optics, Automestarit, Metsäurakointi Behm Oy, Fysio 42, Gym 42, Punkaharjun Vesi ja Lämpö, LähiTapiola, Punkaharjun Lomakeskus, Würth Center Savonlinna ja Maansiirto Lepistö Oy

Nyt tosiaan vielä, säätöä, korjailua, treeniä ja ajoa alle. Mukavaa kevättä kaikille!

Jere#227

Ps. Käykää tykkäämässä facebook.com/jere227, sekä seuraamassa instagram.com/jere227. Päivitn näihin kuvia ja kuulumisia nettisvuja useammin

.EM